TaM Riitta Rask (ent. Riihonen, 1956), helsinkiläinen käsikirjoittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja.
Elämäntyöni eri taiteenaloilla suuntasi työpolkuni lopulta itsenäiseksi dokumenttielokuvien ohjaajaksi.
Nuoruuden vaatesuunnittelijan opinnot ohjasivat aluksi pukusuunnittelijaksi elokuviin, teattereihin ja oopperoihin. Kiinnitys vuonna 1978 TV 2:een ja siellä suurtuotantoon Rauta-aikaan oli urani alkuaikojen huippukokemus ja on kantanut pitkälle. Yhteistyöni ohjaaja Kalle Holmbergin kanssa jatkui eripituisissa produktioissa yli yhdeksän vuoden ajan, mm. Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Helsingin kaupunginteatterissa. Jatko-opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) valokuvataiteen sekä elokuvataiteen osastoilla alkoivat suunnata työuraani kohti dokumenttien ohjaamista. Vuosituhannen vaihteessa syntyi käsikirjoitus pienen työryhmän kesken TV1:n kesäsarjaan Suomalainen onni, joista ohjasin viisi osaa. Vuonna 2008 opiskelutoverini ja ystäväni valokuvaaja Jouko Lehtola sairastui vakavasti. Hänen viimeisten vuosiensa seuraamisesta syntyi ensimmäinen oma dokumenttielokuvani Valossa Jouko Lehtola.
Syksyllä 2018 alkoi kuuden vuoden työjakso kolmen musiikkiaiheisen dokumentin parissa. Sain ehdotuksen Helsingin musiikkitalolle tulevien uusien konserttisaliurkujen suunnittelun ja rakentamisen dokumentoinnista. Siitä käynnistyi viisivuotinen dokumenttiprojekti Urkujen synty. Elokuva valmistuu loppuvuodesta 2023. Urkudokumentin ohessa, eräänä varhaisena marraskuun aamuna v. 2018 sain ajatuksen tehdä dokumentin myös säveltäjä Kaija Saariahosta. Hän oli lahjoittanut tuleville konserttiuruille merkittävän summan ja pyöri siksi ajatuksissani. Dokumentti Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -kuvaukset käynnistyivät vuoden 2019 alussa urkudokumentin kuvausten rinnalla ja saa ensi-iltansa DocPoint -festivaalilla 3.2.2023. Koronavuosien aikana syntyi vielä dokumentti kapellimestari Kari Tikasta nimellä Taivas ja helvetti. Se valmistui jouluksi 2021 ja ensiesitettiin Bio Rexissä Helsingissä huhtikuussa 2022. Urkujen synty -dokumentti valmistuu viimeisenä kuluvan vuoden lopussa ja sulkee kolmen musiikkiaiheisen dokumenttini sarjan. Ainakin tällä erää.
Lähetä viestiä niin palaan asiaan pian, kiitos.